FitDog ja Suomen Newfoundlandinkoirayhdistys ovat aloittaneet kaksivuotisen yhteistyön tämän vuoden alussa. Yhteistyöhön liittyen valitsimme nöffien joukosta kaksi kummikoiraa, jotka saivat kättöönsä vuoden FitDog-tuotteet. Tämänkertaisessa blogissa esittäytyy toinen kummikoiramme, vesipeto Salsa.

salsajalippis1

Salsan omistaja Kaisa Mattila kertoo koirastaan näin:

”Salsa on 6-vuotias newfoundlandinkoiranarttu, joka asuu emänsä kämppäkäverina Oulussa. Salsa on erittäin innokas uimari ja on harrastanut vesipelastusta koko ikänsä. Kesällä treenaamme aktiivisesti Pohjoisen Vesipelastuskoirien kilpailevien ryhmässä. Kilpailu-uran Salsa aloitti 2013 rotuyhdistyksen kisoissa, ihan vain kokeeksi josko meistä olisi kisaamaan. Seuraavana kesänä päästiin vasta todellisen kisaamisen makuun ja saatiin kisattua alokasluokan ykkös-tulokset kasaan ja siirto avoimeen luokkaan. 2014 ja 2015 kisattiin avoimessa luokassa saavuttaen ne tarvittavat tulokset ja siirron voittaja-luokkaan.

Salsan bravuuri, joka koettelee monesti ohjaajan hermoja, on olla useasti tuomareiden kanssa eri mieltä maalilinjan sijoittelusta ja se on napsinutkin miinuspisteitä vetäessään venettä ja hukkuvaa siihen rantaan mihin itse halusi, ei siihen, missä tuomari seisoi.

Vuoden 2016 suunnitelmissa on treenata voittaja-luokan liikkeitä ja kisata tavoitellen niitä voittajaluokan ykkös-tuloksia.

salsajalippis5

 

Kokemukset FitDog-tuotteista:

Salsalla ei ole vielä aktiivinen kesäkausi päässyt alkuun, mutta onneksi sisäuimala pelastaa ja nöffi pääsee talvikaudellakin uimaan. Treenihommissa erityiseksi suosikiksi on noussut perunapohjainen palautusjuoma. Salsa siemailee mielellään palautusjuomaa aina treenien jälkeen ja tämän tuotteen maku on jotenkin erityisesti Salsan suun mukaista. Alaleuka väpättäen ja hampaat kalisten odotetaan, kun juomaa sekoitetaan. Salsa on tarjonnut palautusjuomahuikat kavereillekin, jos on satuttu olemaan kimppauinnilla ja ei ole vielä sattunut uintikaveria, jolle ei olisi tämä perunapohjainen palautusjuoma maistunut. ”

Kiitos Kaisalle ja Salsalle yhteistyöstä ja aurinkoista kesää vepen parissa !

 

10553591_10204283273631659_5864967581410239500_n1933385_10208701529365291_151334051715129402_o(1)