Olen Jonna Lipponen, 14 vuotias valjakkourheilija Kaarinasta. Päälajini on canicross, mutta kisaan myös DSJ1-luokassa (1-koiran kärryluokka eli kicbike). Olen kisannut koirien kanssa myös hiihtäen ja kicksparkilla. Perheeseeni kuuluu äiti, isi ja pikkusiskoni. Koiria meillä on tällä hetkellä neljä: Suursnautseri (uros, 3-v) Martti, shetlanninlammaskoira (uros, 4-v) Riku, lyhytkarvainen saksanseisoja (uros, 1-v) Ralli. Lisäksi meillä asustelee ystäviemme suursnautseri (narttu, 8-v) Pörri. Myös vanhempani harrastavat monipuolisesti valjakkourheilua.

lipponen2

Innostuin lajista ollessani noin 10-vuotias, koska olin seurannut äitini harrastelua. Aloitin harrastuksen vanhan riisenimme Elmerin kanssa. Elmeri oli silloin jo hieman vanhempi herrasmies, jonka kanssa pienempikin juoksija pystyi kisaamaan. Kipinä lajiin syttyi jo ensimmäisissä kisoissa, Janakkalassa. Palkinnoksi sain hienon pokaalin, joka oli minulle tosi tärkeä, se on edelleen palkintohyllyllä muistona ensimmäisestä canicross- kisastani.

Pörrin kanssa olen voittanut monia kisoja. Suurimmat saavutukseni ovat vuosien 2013 ja 2014 suomenmestaruudet canicrossissa, Pörrin kanssa. Lisäksi voitin vuonna 2014 suomenmestaruuden DSJ1-luokassa, Martin kanssa. Tähänastisen kisaurani suurin kokemus on ollut vuoden 2014 EM-kisat, Ranskassa. Ranskassa osallistuin Pörrin kanssa canicrossiin ja sijoituimme upeasti neljänsiksi. Osallistuin siellä myös DSJ1-luokkaan Martin kanssa. Siinä sijoituimme viidensiksi kovassa porukassa, pitkäjalkaisten saksanseisojien joukossa.

Tulevaisuuden tavoitteenani on pärjätä SM- kisoissa 2015. Tänä vuonna MM-kisat ovat Kanadassa ja kisamatkasta tulisi niin kallis, että ne kisat taitavat valitettavasti jäädä väliin. Joten seuraava tavoitteeni on saada vuoden 2016 SM-kisoista maajoukkuepaikka, jotta pääsisin Iso-Britanniaan EM-kisoihin vuonna 2016. Jos kaikki menee hyvin toivon osallistuvani siellä kahteen sarjaan. Martti on vielä silloin hyvässä kisaiässä ja Ralli on tällä hetkellä kasvamassa tulevaisuuden vetokoiraksemme.

lipponen 1

Mielestäni kivointa valjakkourheilussa on se, että saa urheilla ja samalla touhuta koirien kanssa. Haastavaa lajissa on saada pidettyä oma kuntonsa niin hyvänä, että jaksaa juosta koiran perässä. Canicrossissa juoksun pitää olla todella rullaavaa, varsinkin kun vetokoira on vahva, suuri ja nopea.

Rohkeasti vaan mukaan kokeilemaan vetolajeja ! Kokeilemaan pääse pienellä varustesatsauksella, riittää kun hankkii koiralle valjaat ja itselle kunnon vetovyön, joustavan vetonarun ja lenkkarit. Laji on yhteistä hauskanpitoa koiran ja ihmisen välillä. Aloittaminen on helpompaa, jos koira ei ole liian iso ja vahva. Tässä lajissa sekä ohjaajan että koiran kunto kasvaa kohisten!

-Jonna Lipponen

lipponen 4