FitDogWay

For the wellbeing of all dogs

Kuukausi: helmikuu 2015

Vesku Linnaan !

Tällä viikolla julkaisemme blogin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona, onhan aihekin poikkeuksellinen. Juhlistaaksemme kunnolla koiravaljakkourheilija Vesa-Pekka Jurvelinin tuoreita maailmanmestaruuksia, käynnistämme some-kampanjan Jurvelinien saamiseksi linnaan. Siis Presidentinlinnaan. Alla avoin kirje presidentti Niinistölle, autathan meitä saamaan julkisuutta hankkeellemme jakamalla kirjoitusta sosiaalisessa mediassa.

 mm
Kuva Jukka Leinonen

 

Avoin kirje tasavallan presidentti Sauli Niinistölle

Arvoisa Herra tasavallan presidentti,

Tehdessänne valintoja tulevan itsenäisyyspäivän juhlavieraskaartiin, haluamme esitellä Teille valjakkohiihdon kuusinkertaisen ja suvereenin maailmanmestarin Vesa-Pekka Jurvelinin. Rovaniemeläinen Jurvelin on yhdessä koiriensa kanssa saalistanut käsittämättömät 21 MM-, EM- ja PM-mitalia eri valjakkourheilulajeissa.

Kaksi vuotta sitten pidetyissä valjakkohiihdon MM-kisoissa Alaskassa Jurvelin kuittasi peräti 4 henkilökohtaista kultamitalia sekä joukkuehopeaa. Juuri tänään Saksassa päättyneistä MM-kisoista Jurvelin tuo kotiin 2 kultamitalia.  Kansainvälisen menestyksen lisäksi Jurvelin pitää hallussaan 23 suomenmestaruutta, ja on näin kiistatta kautta aikojen menestynein suomalainen koiraurheilija! Vuonna 2013 hänet valittiin kotikaupunkinsa Rovaniemen Vuoden urheilijaksi.

Vesa-Pekan vaimo Kati on kilpaillut ansiokkaasti miehensä rinnalla ja saavuttanut hänkin 9 suomenmestaruutta, 10 MM-, EM- ja PM-mitalia. Kaikki tämä pienen lapsen äitiyden ohella.

Olemme varmoja, että mikäli presidentti olisi ollut tietoinen Jurvelinien saavutuksista jo aiemmin, olisi tämä Suomea upeasti vuodesta toiseen edustava pohjoisen pariskunta jo nähty kunnioittamassa itsenäisyyspäivää presidentin vieraana.

Koiraurheilijat ovat viime vuosien huikeista kansainvälisistä saavutuksista huolimatta jääneet huomiotta itsenäisyyspäivän juhlavieraita valittaessa. Toivomme, että tänä vuonna tuo asia korjaantuu.

Kunnioittavasti,

FitDog Finland Oy ja Veskun kannustusjoukot

Asetatko oman kunnianhimosi koiran hyvinvoinnin edelle ?

Meillä on ilo esitellä FitDog tiimin tuorein jäsen, Rikke Wriedt Tanskasta. Rikke on urheilukoiriin erikoistunut eläinlääkäri ja kiropraktikko sekä intohimoinen agilityharrastaja.

rikkepieni2
Rikke kertoo koiramaisesta elämästään näin:

“Elämäni pyörii koirien ympärillä. Jos en ole kouluttamassa muiden koiria tai työskentelemässä eläinlääkärin tehtävissä, vietän aikaani omien koirieni kanssa. Suhtaudun intohimoisesti työhöni urheilukoirien eläinlääkärinä. Minulla on enimmäkseen kahdenlaisia asiakkaita: niitä, jotka toipuvat vammoista ja leikkauksista sekä niitä joiden suorituskykyä urheilukoirina pyritään parantamaan. Koirien oikeanlainen ravitsemus on isossa roolissa työssäni. Jokapäiväinen elämäni onkin mukava yhdistelmä eläinlääkärin ja kiropraktikon työtä sekä agilityä ! ”

Haastattelimme Rikkeä urheilukoiriin ja niiden suorituskyvyn kehittämiseen liittyen.

Mitkä ovat yleisimpiä ongelmia ja vaivoja, joita sinulla tulee vastaan urheilukoirien osalta?

Se riippuu paljon koiran harrastamasta lajista sekä koiran iästä. Urheilulääketieteessä eräs kategoria nousee kuitenkin muiden edelle ja se on sidekudosvammat. Urheilukoirilla jänteet, ligamentit ja lihakset ovat erittäin herkkiä vammoille ja näen usein nyrjähdyksiä ja venähdyksiä sekä myös ligamenttien ja jänteiden repeämiä.

Nyrjähdykset ja venähdykset voivat olla akuutteja tai piileväoireisia/vähäoireisia, jolloin ainoa merkki vammasta voi olla huonontunut suorituskyky. Näissä tapauksissa ontuminen ei yleensä ole edes tavallisen ihmisen silmin havaittavissa. Akuutti pehmytkudosvamma on usein hyvin selkeä ja siihen liittyy kipua, turvotusta, ontumista ja liikerajoituksia.

Hyvin yleinen ongelma, joka minulle tulee vastaan, ovat puutteet koiran kuntouttamisessa vamman jälkeen. Lihasvammat parantuvat yleensä nopeammin kuin sidekudosvammat johtuen lihasten paremmasta verenkierrosta sidekudokseen verrattuna. Sidekudoksella voi kestää jopa 6kk – 2 vuotta palautua siihen kuntoon, mikä se oli ennen vammaa. Toistuvia vammoja voidaankin usein nähdä johtuen toipumisajan liiallisesta rasituksesta tai kuntouttamisen puutteista. Anna koirallesi siis riittävästi aikaa palautua ja kuntoutua vammoista.

Varvasvammat ovat myös hyvin yleisiä. Samoin ovat kynsivammat ja suurin osa niistä voitaisiinkin välttää pitämällä kynnet vahvoina ja lyhyinä. Kynsien viikottainen leikkaaminen onkin suotavaa. Ligamenttiongelmat ja jänteiden repeämät – niin osittaiset kuin täydelliset – ovat hyvin yleisiä metsästyskoirilla sekä nopeiden lajien koirilla. Hyvällä kuntoutuksella suurin osa koirista pystyy kilpailemaan ilman komplikaatioita.

Työssäni näen paljon vammoja, jotka liittyvät tietyntyyppisiin kuten nopeisiin ja repiviin lajeihin. Näillä koirilla on usein olkapäävammoja sekä nikamien osittaisia sijoiltaanmenoja lannerangassa. Kestävyyslajien urheilukoirilla vastaavasti on enemmän lihasten arkuutta ja osittaisia sijoiltaanmenoja ristiluun ja lantion alueella.

Urheilukoirille asetetaan nykyään paljon vaatimuksia. Pitäisikö ihmisten mielestäsi valmistaa koiraa paremmin niihin asioihin, joita siltä vaaditaan, esimerkiksi panostamalla enemmän koiran fyysiseen suorituskykyyn ennen kilpailu-uran aloittamista ? 

Usein toistuva virhe on haluta liian paljon liian nopeasti. Me haluamme koiran pystyvän vastaamaan omiin odotuksiimme harrastamassamme lajissa ja usein oma henkilökohtainen tavoite on se mihin tähdätään. Joillekin tavoitteen saavuttaminen on tärkeämpää kuin keskittyä koiran tarpeisiin. Näen usein ihmisiä, jotka vaativat liikaa koiriltaan ennen kuin koirat ovat henkisesti tai fyysisesti edes valmiita näiden odotusten täyttämiseen. Tämä on todellinen ongelma useimmissa koiraurheilun lajeissa nykypäivänä.

Minusta olisi upeaa nähdä, että useammat ohjaajat keskittyisivät heidän nuoren koiransa fysiikan ja kestävyyden huolelliseen rakentamiseen ennen vaativan kisauran aloittamista. Monet sprinttilajeista, kuten agility, ovat myös psyykkisesti erittäin vaativia ja koira tarvitsee lisäksi paljon voimaa, joustavuutta ja kehonhallintaa, jotta se onnistuisi radalla. Koiralle suunnattu oma kunto-ohjelma on mielestäni välttämätön koiran eri ikäkausina.

Mitä koiranomistajat voisivat tehdä vammojen ja muiden yleisten ongelmien välttämiseksi ?

Tärkeimpiä muistettavia asioita ovat mielestäni koiran kunnon kehittäminen, huolelliset lämmittelyt sekä riittävä toipumisaika rasituksesta.

Koiran kunto-ohjelma rakentuu neljän elementin varaan: voima, kestävyys, joustavuus ja tasapaino. Riippuen lajivalinnasta, ohjelmaa muokataan koiran ja lajin tarpeet huomioon ottaen. Esimerkiksi kestävyyslajien koirat tarvitsevat runsaasti kestävyysharjoituksia, kun taas agilitykoiralle pääpaino on voimanhankinta. Yksilölliset ominaisuudet on lisäksi huomioitava. Huolimatta siitä, että kaksi koiraa kilpailee samassa lajissa, ei niiden kunto-ohjelmien tarvitse siltikään olla identtiset. Ohjelman on hyvä olla muokattavissa ja se pitää suunnitella yksilöllisistä lähtökohdista: ikä, vammahistoria, kunnon lähtötaso sekä tiedossa olevat poikkeavuudet tuki- ja liikuntaelimissä. Koiran kunto-ohjelma tähtää luonnollisesti suorituskyvyn optimointiin, joten on tärkeää aika ajoin tarkkailla omaa koiraa ja miettiä mitä osa-alueita tulisi ehkä vielä kehittää.

Lämmittely on erittäin tärkeä osa hyvää suorituskykyä. Hyvä lämmittely edesauttaa lukuisia asioita ja useat tutkimukset todistavat, että hyvä lämmittely lisää suorituskykyä ja vähentää vammautumisriskiä. Jäähdyttelyt suorituksen jälkeen ovat yhtä tärkeitä.

On myös erittäin tärkeää muistaa antaa koiran palautua riittävästi fyysisestä rasituksesta. 48 tunnin sääntö on välttämätön, jotta koirasi palautuu ja pysyy hyvässä kunnossa. Tämän säännön laiminlyönti lisää selkeästi koiran vammautumisriskiä.

On myös olennaista ymmärtää, että koiramme ovat urheilijoita. Ihmisurheilijoilla on kokonainen tiimi asiantuntijoita huolehtimassa urheilijoiden hyvinvoinnista. Kun vaatimukset kilpailla korkealla tasolla lisääntyvät, lisääntyy samalla myös tarve huolehtia koirasi fyysisestä hyvinvoinnista. Tämä erityisesti silloin, kun toivot koirallesi pitkää ja tervettä kisauraa.

Millainen rooli ravinnolla ja ravintolisillä mielestäsi on urheilevan koiran elämässä ?

Ravitsemus on olennainen osa urheilevan koiran suorituskykyä. Koiran kehittäminen huippuunsa vaatii yleensä myös muutoksia ruokavalioon. Eri lajit asettavat erilaisia vaatimuksia koiran ravinnon suhteen. Kestävyyspuolen koirat (esim. paimennus, metsästys) tarvitsevat rasvapohjaista energiaa ja sprintterit (esim flyball, agility) tarvitsevat runsaasti hiilihydraatteja ravintoonsa.

Pitkät kilpailupäivät ovat raskaita koirille ja hyvällä ravitsemuksella voit saavuttaa monia etuja. Koiran nestetasapainosta huolehtiminen on ensimmäinen asia, joka pitää muistaa. Ne tarvitsevat myös oikeanlaista energiaa, joko rasvojen tai hiilihydraattien muodossa. Puutteet näissä asioissa johtavat suorituskyvyn alentumiseen.

Oletteko koskaan kuullut lausetta ” Vatsalihakset tehdään keittiössä” – tämä on nimittäin totta. Fyysinen suorituskyky riippuu vahvasti oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Voit treenata koiraasi vaikka kuinka paljon, mutta olla silti saavuttamatta tavoitteitasi nimenomaan puutteellisen ravitsemuksen takia. Urheilevat koirat tarvitsevat myös lisäravinteita kuten FitDogin tuotteet, koska koiran ruokinta kiinteällä ruualla esimerkiksi kilpailupäivän aikana ei ole mahdollista. Energia- ja nestetasapainon vajaus johtaa omalta osaltaan koiran väsymiseen ja asettaa sen alttiimmaksi vammoille.

 rikkepieni1

Rikken kotisivut: https://www.k9-performance.dk/

Ensi viikon blogissa saamme lukea tunnelmia virkakoirien valjakkohiihdon SM-kisoista !  

 

Radiojuontajan vinkit pienen lapsen äitiyden, kiireisen työn ja koiraharrastuksen yhdistämiseen

Maria Salovaara työskentelee musiikkibisneksessä ja liittyi vuodenvaihteessa Iskelmän juontajakaartiin. Koiraharrastaja ja yhdistysaktiivi joka solullaan ja hengenvedollaan. Sovittelee äitiyttä, epäsäännöllistä työtä ja koiraharrastusta sujuvasti yhteen. Naista liikuttaa tällä hetkellä pitkäkarvainen collie Rocky.

MariaSalovaara
”Onko sulla siellä koiranpentu?”, huikkaa miesihminen jäähallin pihasta. Pysähdyn ja jään hölmönä tuijottamaan. ”Niin siellä sun rintarepussa”, mies selventää kysymystään. ”Heh, kyllä täällä on ihan ihmispentu”, vastaan ja jatkan koirineni ja lapsineni matkaa.

Vauva tuhisee rintaani vasten iltalenkillä. Kuljen aika rauhallisesti vielä, synnytyksestä ei ole montaakaan aikaa. Rintarepussa nukkuva tyttö saa yllättävän paljon huomiota ja moni jääkin ihastelemaan ja ihmettelemään, kuinka kätevää kaikki nykyään on. No niinpä!

Raskaana ollessani murehdin monesti, että kuinkahan sitten lapsen synnyttyä onnistuu lenkkeily. Tai treenit. Tai varsinkaan metsässä lenkkeily. Vaunulenkkeily toki onnistuu koirien kanssa, mutta vaunujen kanssa ei ole asiaa metsään. Kuinka ihmeessä pääsisin ikinä treenaamaan koiria vauva-aikana. Vaunuja en saa autonperään, koska se on pyhitetty koirille. Ostanko isomman auton? Synnytyslaitokselta lähetin viestin miehelleni, että lenkitä koirat ja tule sitten tänne. Mies meinasi myöhästyä h-hetkestä, mutta koirat tuli lenkitettyä. ”Maria, oikeesti!”, parahti moni tämän kuullessaan.

Odottava äiti monesti murehtii valvomista, imettämistä tai muita pienen ihmisen mukanaan tuomia haasteita. Minä koiraihmisenä murehdin koiria ja arjen sujumista kun lapsi syntyy. Nyt puolitoistavuotta myöhemmin voin miettiä, onko tässä suhteessa ollut murheita? Ei. Murehdin samoja asioita ennen töihinpaluuta. Turhaan. Jokainen perheellinen koiraharrastaja tietää työ–perhe-arki-harrastukset -paletin haastavuuden, ja jotenkin kummassa kaikesta aina selviää!

Tyttö on nukkunut päiväuniaan varmasti enemmän rintarepussa ja lapsirinkassa kuin sängyssä tai vaunuissa. Ystäväni suosituksesta ostin rintarepun ja se antoi liikkumisen vapauden eri tavalla kuin vaunut. Rintarepussa lapsi on kuin sylikoala ja tämä sylikoala rinnallani olen myös tokoillut ja vetänyt alkeiskurssia muille.

Kun tyttö sitten alkoi istua, otin käyttöön lapsirinkan. Hiukan epäillen sen heitin selkääni ja sukelsin koirien kanssa metsään. Sen lisäksi, että rinkasta on muodostunut lapselle mieluisa paikka, siitä on muodostunut itselleni mieluisa kuntoiluväline. Nykyään jo 13-kiloinen lisäpaino metsälenkillä on todella tehokas sykkeennostattaja ja suurin osa raskauskiloista on haihtunut rinkkaretkillä metsän siimekseen. Väitän myös, että stressitasoni on pysynyt tasaisen matalana juuri metsälenkkeilyn ansiosta. Olen myös ollut parempi ihminen ja äiti juuri metsän tarjoaman ja lapsirinkan mahdollistaman liikuntaelämyksen ansiosta.

Vaikeakulkuisessa maastossa otan turvakseni vanhan suksisauvan, mutta koettu on se kaatuminenkin. Liukas puunjuuri ja komea ilmalento. Lapsella kaikki hyvin, äiti päästi pari ärräpäätä ja piteli lonkkaansa. ”Äippä kaatu”, kuului selän takaa hento ääni ja naurua päälle.

MariaSalovaara2


Ensi viikolla tutustumme FitDog-tiimin uuteen jäseneen, tanskalaiseen urheilukoiriin erikoistuneeseen eläinlääkäriin  !

Virkakoiran liikuttaminen ja työkunnon ylläpito

Vanhempi konstaapeli Miikka Ounila toimii erikoiskoiranohjaajana Hämeen poliisilaitoksella Lahdessa. Näin hän kertoo koiristaan ja työstään poliisikoiranohjaajana. 

Jekku4_TinaFinn Kuva Tina Finn

Aloitin koiranohjaajan urani vuonna 2003 Esa-labradorinnoutajalla, joka oli palveluskäytössä kymmenen vuotta, ja viettää nyt ansaittuja eläkepäiviä. Esan kanssa harrastin normaalien päivälenkkien lisäksi vetojuoksua, hiihtoa ja pyöräilyä sekä uintia. Vetolajeista jouduin tosin luopumaan jo koiran ollessa kahdeksan -vuotias, koska koiralla alkoi ilmetä ongelmia selän ja lonkkien kanssa. Tässä vaiheessa koiran hieromisella saatiin vaivoihin huomattava apu. Kun lisäksi annosteltiin MSM -jauhetta ruuan sekaan, niin nivelvaivat jäivät taakse.

Koiran työkäyttöisyyden parantamiseksi päädyin koiran vaihdon yhteydessä huomattavasti pienempään rotuun, parsonrusselinterrieriin, joka tuntee nimen Jekku. Minulla ei ollut oikeastaan mitään kokemusta kyseisestä rodusta, olin nähnyt muutamia rodun edustajia etsintäkäytössä, ja tietyt koiran ominaisuudet vakuuttivat minut. Siinä vaiheessa en miettinyt sen enempää totuttuja liikuntamuotoja, muuta kuin sen verran, että mennään koiran ehdoilla ja tehdään niitä juttuja, mihin ”pieni” koira soveltuu. Nykyinen koirani painaa aika tarkalleen neljäsosan siitä mitä labradorinnoutaja.

Kaikki yllätykset mitä Jekun liikuttaminen on tullessaan tuonut, ovat miltei kaikki olleet positiivisella puolella. Ei tuo pieni koko mitenkään estä monipuolisen liikunnan harrastamista koiran kanssa! Pyöräilyssä pystyin vedättämään labradorinnoutajalla koviakin vetoja, ja koira tykkäsi tästä. Ja sitten mentiin sopivissa paikoissa koira vapaana kilpaa, niin joutui ohjaajakin polkemaan tosissaan! Jekku taas ei oikein tykkää mennä pyörän kanssa kytkettynä, ja on myös sen verran vilkas liikkeissään, että lenkit pyörällä sujuvat jouhevammin kun hoidamme ne vapaana. Ja huippunopeuksia ei oteta parsonin kanssa käyttöön, muuta kuin hetkittäisinä spurtteina.

Hiihtämällä ja juoksemalla jos mennään, niin niissä vauhdeissa ja matkoissa parsonilla ei ole mitään ongelmia pysyä vauhdissa. Jekku taisi olla 4 kk ikäinen kun otin sen ensimmäisen kerran 10 kilometrin lenkille mukaan, tarkoituksena vähän väsyttää pentua, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä. Puolet matkasta se roikkui labradorin korvassa tai kiusasi tätä muuten, ja lenkin jälkeen ei ollut yhtään väsyneempi kuin muinakaan iltoina.

Uinnissa löytyy myös eroja. Labradorihan menee uimaan heti, kun sille tulee mahdollisuus, ja sitten jos joku vielä heittää sille jotain noudettavaa, niin sittenhän se vasta on kivaa. Esan kanssa kävimme uimassa pitkiäkin lenkkejä kuumimpina aikoina, kun koiran lenkittäminen muuten ei ollut järkevää. Jekku taas ei ui itsekseen, ei käy edes vilvoittelemassa tai kahlaamassa, oli kuinka kuuma tahansa, mutta jos vedestä on jotain noudettavaa, niin sitä se voi tehdä vaikka kuinka kauan! Labradorilla jossain vaiheessa nouto hidastui tai sitten pallon kanssa huilattiin jossain hetki, mutta parsonilla ei ole tuollaista taipumista. Silloin kun tehdään, niin tehdään sitten kaikki sata lasissa (valitettavasti joskus etsinnöissäkin). Heittäjän käsi väsyy aivan varmasti ennen kuin pieni terrieri.

Nyt talvilajeina on hiihdon ja lenkkeilyn lisäksi retkiluistelu ja lumikenkäily. Oikein syvän hangen aikaan koira saattaa tulla kävelemään lumikenkien tampattuun uraan, mutta ainakin alkulenkin se painelee vapaana upoten välillä koko koira lumihankeen.

Parsonia en ole myöskään vielä käyttänyt hierojalla, mutta mielessä sekin on käynyt, että olisi siitä varmasti apua tuollekin. Tosin kun mitään oireita ei ole ilmennyt, niin asia on jäänyt. Labradori joutui myös etsinnöillä kovemmalle fyysisesti raskaamman rakenteensa puolesta, ja sille tuli paljon enemmän nousemista pystyyn (takajaloille) esimerkiksi seinää vasten tai paikallaan. Parsonilla nuo asiat hoituu siten, että otan koiran käteen ja hoidan etsinnän nostamalla koiraa.

Yhtenä tärkeänä elementtinä koiran käyttämisestä työvälineenä olen huomannut sen jäähdyttämisen ja juottamisen merkityksen. Kuumimmat paikat missä olemme työskennelleet, ovat olleet yli 70 asteisia (kuuma kesäpäivä, peltikattoisen talon ylävintti). Koiran työkyky ei noissa oloissa aivan mahdottomia kestä, mutta kun etsintää on harjoiteltu kuumissa olosuhteissa, ja nesteytyksestä pidetään huolta, niin kyllä homma onnistuu kuumallakin.

Koiran uittaminen ei yleensä tule kysymykseen, koska märkä koira sotkee etsintäpaikkaa, tai sitten märkään koiraan tarttuu etsintäpaikalta roskia tai muuta materiaalia kuten talon yläkattojen eristeitä tms. Terrierille hankin viime kesänä viilennystakin, mutta oikeaa käyttökokemusta sillekään ei saatu, kun ilmat alkoivatkin jäähtyä pian takin hankinnan jälkeen.

Molempien koirien kanssa ollaan pärjätty reilulla nesteytyksellä. Aiemmin lisäsin nesteen mukaan vähän ruokaa, ja johan kelpasi. Erityisesti kissanruoka veden seassa kelpasi molemmille. Nykyisin nesteytän koirat FitDogin tuotteilla, ja  aloitan tuon ”pakkojuottamisen” viimeistään 25 asteen lämmöissä. Eli joka tauolla koiralle tarjoillaan tietty määrä nestettä, ja myös katsotaan että se myös nauttii sen.

Kylmässä työskentelystä ei parsonin kanssa ole niin paljon kokemusta kuin labradorin kanssa, mutta siinä parsoni  antaa tasoitusta, sen pakkasraja tulee vastaan -25 paikkeilla. Labradorin kanssa hoidettiin kylmin maastoetsintä -37 asteessa, ilman toppaloimea. Siinä lämpötilassa ohjaajan toimintakyky oli aikaisemmin koetuksella kuin koiran.

Etsintätyöskentelykin on kestävyyslaji siinä missä kaikki muutkin, jos haluaa tehdä koiran kanssa pitkiä etsintöjä töissä, niin myös harjoituksissa on panostettava pitkiin etsintöihin. Tosin aika tylsäähän on tehdä suunnitelmallista pitkäkestoista maastoetsintää, eli etsitään vaikka alkuun pari tuntia tyhjää aluetta, että opetetaan koiralle, ettei niitä löytöjä koko ajan tule. Mutta kun oikeat etsinnät saattavat kestää koko päivän, ilman yhtään löytöä, niin tuo on se ainoa vaihtoehto saada homma toimimaan. Tärkeintä on kuitenkin pitää työpari, niin ohjaaja kuin koirakin hyvässä työkunnossa, ja motivoituneena työhönsä!

 

Jekku5_TinaFinn
Kuva Tina Finn

Jekku1_TinaFinn
Kuva Tina Finn

Esa
Miikan aikaisempi työpari Esa

HUOM: Jekku on ainoa poliisin palveluksessa työskentelevä parsonterrieri. Jekku on koulutettu etsimään ja tunnistamaan huumausaineet, aseet ja käteisen rahan.

 

Ensi viikolla tulossa … Iskelmäradion tuore juontaja Maria Salovaara kertoo pienen lapsen äitiyden, kiireisen ja epäsäännöllisen työelämän sekä aktiivisen koiraharrastuksen yhdistämisen haasteista. 

© 2018 FitDogWay

Teema: Anders NorenYlös ↑